Pitkästä aikaa oli mukava tarttua Antti Tuurin kirjaan. On mukavaa, että yli 80 kirjaa kirjoittanut Tuuri on edelleen iskussa.
Lintujen kesyttäjä (2023) on lyhyehkö romaani, jossa "Taloon tulee mies, joka pyytää saada yösijaa vastaan ja talon ruuissa kesyttää pihapiirissä pesivät pääskyset. Mies saa yösijan saunakamarista, jossa myös talon viisitoistavuotias poika nukkuu. Mies selittää pojalle lintujen kesyttämisen menetelmästään ja kesyttämisen tarkoituksesta." (takakansitekstiä)
Itse asiassa lintujen kesyttämisen tarkoitus ei minulle selvinnyt, ja puun alla kädet reisillä silmät kiinni istuva mies alkoi henkilöhahmona jopa ärsyttää. Mietin lukiessani, mikä tämän tyypin tarkoitus tarinassa oikein on. Tuli mieleen, että hänen tehtävänään onkin ehkä osoittaa kaikkea hänen ulkopuolellaan ja rivien välissä tapahtuvia asioita, eikä oikeastaan olla ollenkaan pääosassa, vaikka niin luulisi.
Pojan perheenjäsenten luonteenpiirteet ja keskinäiset suhteet sekä eteläpohjalainen leukojenlouskutus kuvataan mainiosti. Puheenparsi on tuttua mm. Pohjanmaa-sarjasta. Taustalta nousee mielestäni esille erilaisia vastapareja, kuten kunnollisuus - kelvottomuus, ahkeruus - joutilaisuus, puhuminen - hiljaisuus, perinteet - uudet asiat sekä tarkat käytössäännöt - boheemius.
Tuli mieleen, että ehkä kyseessä on kirjailijan nuoruusmuisto siltä kesältä, kun tangon askelia opeteltiin tuttujen vanhempien tyttöjen kanssa ennen ensimmäistä tanssireissua. Se oli sinä kesänä, kun lukio ei ollut vielä alkanut ja piti kerrata ruotsia ja saksaa sekä raataa iänikuisissa maatalon töissä. Se oli silloin, kun kotiin tuli outo kulkumies. Ehkä kyseessä on ajatus: Missähän sekin yhden illan tanssikaveri nykyisin on?
On hauska ajatella, miten tarinan voisi purkaa osiin ja miettiä, miten se on syntynyt. Taitavan kirjoittajan käsissä nuoruusmuistoista syntyi kokonainen romaani, jonka nimihenkilö onkin itse asiassa harhauttaja, eikä ollenkaan päähenkilö. Voihan sitä ehkä näinkin tulkita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti