13/11/2022

Joni Skiftesvik: Bestseller jouluksi: Elämänkuvia ja arvoituksia


Joni Skiftesvikin
tuotanto kolahti minuun 1980-luvulla. Luin esikoiskirjan Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) ja sen jälkeen kaikki Skiftesvikin teokset. Tein Pystyyn haudatusta jonkin opiskeluihin liittyvän kirjallisen analyysinkin. Kirjailijan kerrontatyyli ja pienen ihmisen puolella oleminen tekivät vahvan vaikutuksen. Lukeminen lakkasi 1990-luvulle tultaessa, kun lapset syntyivät, ja elettiin ruuhkavuosia. Sen jälkeen olen palannut Skiftesvikin tuotannon pariin lukemalla 2000-luvun alun lyhytproosateokset ja 2000-luvun puolivälissä alkaneen omaelämäkerrallisen romaanisarjan. Siihen kuuluvat Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014), Finlandia City  ( 2018) ja nyt lukemani Bestseller jouluksi: elämänkuvia ja arvoituksia (2022)

Joni Skiftesvik on taitava kertoja. Bestseller jouluksi punoo yhteen elämäntapahtumia ja kirjallista tuotantoa mielenkiintoisella tavalla. Se on varsin antoisa teos juurikin sellaiselle, joka on tutustunut kirjailijan tuotantoon aiemmin. Myös Oulun historian kannalta teos on mielenkiintoinen. Tekstissä vilahtavat tuttuina asioina sanomalehti Liiton toimitus Kauppurienkadulla, Centrum ja torin rannan puutalojen oudot tulipalot.

Skiftesvik on palkitttu monin tavoin. Etuliepeen mukaan hän on saanut J.H.Erkon palkinnon 1983 parhaasta esikoisesta. Finlandia-palkintoehdokkaana hän on ollut kolmesti. Tasavallan presidentti myönsi Skiftesvikille Pro Finlandia -mitalin 2005,  ja Runeberg-palkinnon hän sai 2015. 

Takaliepeen mukaan Matti Mäkelä kirjoitti Helsingin Sanomissa Finlandia Cityn arvostelussa (2018): "Ytimeltään Joni Skiftesvik on vanhan polven tarinankertoja, lajin taitaja." Juuri näin on, minunkin mielestäni!

Kuvan kynttiläsomisteet kuvaavat sekä muistoja että lämmintä huumorin valoa, jolla Skiftesvik elämäntarinoitaan ja muutamia arvoituksiksi jääneitä tapahtumia valaisee. Vakavat asiat ovat tietenkin asia erikseen. Niitäkin on mukana.

Oulussa vierailleen Josephine Bakerin käsilaukun kohtalo jäi arvoitukseksi. Taksia ajoi isokokoinen nainen, jonka osallisuudesta Seitajärven partisaani-iskuun oli myös viitteitä, mutta ei selviä todisteita. Kollegan kaavailema bestseller jouluksi ei koskaan ilmestynyt. Arvoitukseksi jäi, johtuiko se kaivosta löytyneestä kuolleesta rotasta ja sen vaikutuksesta kirjoittajan työkykyyn.

Lisätietoa Skiftesvikistä ja hänen laajasta tuotannostaan saa alla olevasta linkistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Joni_Skiftesvik (Luettu 13.11.2022)

4 kommenttia:

  1. Yksi lempikirjailijoistani, jonka teoksista nautin joka kerta, kun luen niitä.

    VastaaPoista
  2. Minulle Skiftesvik on jäänyt hyvin tuntemattomaksi. Kunnioitettavan pitkä ura kyllä takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelisin, että lue ainakin esikoisteos Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja, ja juurikin tämä niminovelli.

      Poista