17.9.2021

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei. Nina Lykke: Kohonnut riski. Molemmat suomentanut Sanna Manninen


Norjalaisen Nina Lykken Ei, ei ja vielä kerran ei on saanut paljon positiivista kuhinaa aikaan. Minullekin kirjaa vinkattiin useammasta suunnasta.

Etuliepeen arvostelukatkelmissa sitä hehkutetaan mm. näin: 

"Poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu, hauska ja kaunistelematon teos. Ajoittain häpeällisen tunnistettava." -VG

"Ihastuttavan tarkkasilmäinen romaani ...Keski-iän kriisille pohjautuva draama on kaikkineen nautinnollista luettavaa ja Nina Lykke terävä ja säälimätön tarkkailija." - Der Spiegel

Ja todellakin kehut pitivät paikkansa! Kirja kertoo keski-ikäisestä pariskunnasta, Ingridistä ja Janista, joiden varakas elämä sujuu mukavalla, tutulla tasolla. Vanhemmat ovat tehneet kaikkensa lasten elämän turvaamiseksi, ja lapset todellakin nauttivat hyvistä oloistaan, eivätkä kaipaa elämäänsä muutoksia. Kerronnan musta huumori kukkii.

Tutut kuviot menevät sekaisin, ja Ingrid haluaa avioeron. Kaikki muuttuu, mutta lasten elämä ei. Ingridistä löytyy uusia puolia ja ennen näkymätöntä vahvuutta. Iloitsen niin hänen puolestaan kirjan yllättävään loppuun asti!



Luin heti perään Nina Lykken kirjan Kohonnut riski, joka palkittiin Norjan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla Braggella. Kirjaa on myyty yli 80 000 kappaletta (takaliepeen tekstiä).

Jos olisin lukenut kirjat vähän pitemmällä aikaetäisyydellä, olisin voinut ehkä pitää Kohonneesta riskistä enemmän. Nyt huomasin, että kirjailija on keittänyt samoista aineksista kaksi eri soppaa. Taaskin kyseessä on vauras ja vakiintunut norjalaispariskunta, joka ajautuu keski-iän kriiseihin, ja taas tulee ero. Asetelma on eri kuin edellisessä kirjassa, mutta peruskuvio on sama. 

Kaikenlaisen ihmissuhdevatvomisen, hullujen tempausten ja ilmeisen uupumisen kuvailun taustalla on myös vahvaa yhteiskuntakritiikkiä. Osansa saavat liian helpoksi tehty elämä ja yhteiskunnan tuki kaikessa, julkisen terveydenhuollon ongelmat, narkomaanit sekä liian varhain aikuistumaan joutuneet lapset elämänikäisine tunnevammoineen. 

Eli, heppoisen pinnan alta löytyy kyllä vakavampaakin sanottavaa. Mutta miksi lääkärin piti saarnata ja pauhata asioista sivutolkulla ilman muita tapahtumia? Saarnaamisen ja paasaamisen vain jatkuessa sivulta toiselle harkitsin lukemisen keskeyttämistä. Olisiko jotakin voinut jättää pois? Olisiko luuranko Tore edes voinut kommenteillaan palauttaa pauhaavat kierrokset takaisin tarinaan? Onko tämä lääkärisaarnaaja se toinen anonyymi kiitoksen kohde? Onko kirjailija antanut hänen purkaa tuntojaan ja kirjannut kaiken autenttisesti, mutta ei ole uskaltanut karsia mitään? 

Nina Lykken kirjat tarjoavat mielenkiintoista ajankuvaa, mutta kuten sanottu, Ei, ei ja vielä kerran ei saa minulta suuremmat pisteet kuin Kohonnut riski. Sanna Mannisen suomennokset molemmissa kirjoissa ovat mainioita.




 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti