16/07/2021

Jaakko Selin: Kiinalaiset jalat ja muita tarinoita vartalomme koristeista

 

Löysin SPR:n Kontista Jaakko Selinin kirjan Kiinalaiset jalat ja muita tarinoita vartalomme koristeista (1997). Sen myötä pääsin tutustumaan erilaisiin ihmisten koristautumistapoihin ja muotiin kautta vuosisatojen.     

"Asiantunteva, kiinnostavasti kuvitettu katselu- ja tietokirja kertoo pukeutumisen ja koristautumisen historiasta ja nykypäivästä eri kulttuureissa, eri puolilla maapalloa. Perusteellisen esittelynsä saavat ne toinen toistaan mielikuvituksellisimmat keinot, joilla ihminen on kautta aikojen peittänyt, paljastanut ja koristellut päätään, ylä- ja alavartaloaan, käsiään ja jalkojaan."

Kirja tuotti hykerryttävää iloa historiallisilla tiedoilla ja mukavasti kirjoitetulla tekstillä. Esimerkiksi 1600-luvun miesten peruukeista Selin kirjoittaa:

"Mitä suurempi aidosta hiuksesta sidottu peruukki oli, sitä mahtavampi ja varakkaampi oli mies. Itsetunnon on täytynyt olla koetuksella köyhän ja rikkaan elostelijan tavatessa, sillä vähävaraiset mutta innokkaasti muotia seuranneet nuoret miehet teettivät peruukkeja hevosenjouhista ja jopa villalangasta."

Jouhi- tai villalankaperuukki on mahtanut olla varsin persoonallinen näky, jota on ollut vaikea nauramatta katsoa!

Viimeinen osuus kiinalaisista jaloista, eli tyttöjen jalkojen sitomisesta niin kutsutuiksi liljajaloiksi ei tuota iloa, vaan järkytystä ja surua. Samassa luvussa esitellään myös afrikkalaisten naisten messinkikoristeiset jalat, jotka käytännössä ovat varmasti olleet kivuliaat ja rajoittaneet naisen liikkumista huomattavasti tai jopa estäneet sen.  Naisen jalat ja muu vartalo ovat joutuneet muokattaviksi monin kivuliain tavoin, ja liian usein miehet ovat alistaneet naiset fetissiensä kohteeksi. Myös länsimaisen ihanteen mukaiset piikkikorkoiset kapeat kengät esitellään, mutta niihin on nainen kuitenkin itse halunnut sonnustautua pakottamatta.

Jos on kuullut Jaakko Selinin kommentoivan esimerkiksi Linnan juhlien asuja tai juttelemassa muodista tv-ohjelmissa, hänen äänensä kuulee kirjassa:  leppoisaa, mukavaa, ystävällistä,  pientä huumoria unohtamatta. Hai-saappaita käsiteltäessä Selin tuo hienovaraisesti mukaan myös oman historiansa.

Selin on jakanut kirjan seuraaviin osa-alueisiin, ja osa-alueiden alla käsitellään suluissa olevien asujen ja asusteiden historiallinen tarina.

Pää (hiusvärit, aurinkolasit, peruukki, baskeri ja baretti, korva ja korvakoru, fetsi) 

Ylävartalo (havaijipaita, uimapuku, solmio, alusvaatteet, miesten liivi)

Kädet (rannekello, käsineet, nenäliina, käsilaukku)

Alavartalo (kiltti, maksihame, miesten alushousut, bermudashortsit)

Jalat (sukkahousut, puukengät, Hai-saappaat, kiinalaiset jalat)

Luvut ovat toimivia, ja mukaan poimittu historiallinen tieto on mielenkiintoista ja sopivasti rajattua. Hyvin valitut kuvat ovat olennainen osa kirjaa, ja sitä lukee hyvillä mielin. Kirjassa on kirjallisuusluettelo, hakemisto ja kuvalähteet. Kirjan taitosta vastaa Timo Tiivola. Kirja on saatavissa vielä ainakin Outi-kirjastoista. (Tarkistettu 16.7.2021)

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti