"Nuorukainen saapuu talviseen Thessalonikiin etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä, ja matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle. Keskellä merta pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa istuttaen puita, valaen tuohuksia ja syventyen öisiin rukouspalveluksiin. Kun talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella - ja hiljalleen jokin pano alkaa hellittää." (Etuliepeen teksti)
Hengittämisen taito -romaanissa on jotain samaa kuin Adèlen kysymyksessä: erakkoyhteisö ja hengellinen etsintä. Kirjassa on myös jotain samaa kuin muissakin Haahtelan kirjoissa: kertojana on jotenkin eksyksissä oleva paikasta toiseen haahuileva mies, jota painaa suuri surumielisyys.
Aiemmin olen postauksissani kehunut Haahtelan kieltä ja tyyliä. Kyllähän ne tässäkin kirjassa ovat kunnossa, mutta tällä kertaa syvällinen ja pohdiskeleva tyylilaji ei jostakin syystä uponnut - tai oikeastaan kyllä ja ei.
Itse tarina on rauhallinen ja mielenkiintoinen, mutta siinä on myös häiritsevä puoli. On hienoa, että päähenkilö löysi etsimänsä ja sai ymmärrystä isän toimintaan, mutta minua ärsytti 24-vuotiaan päähenkilön ajautuminen intiimiin suhteeseen, isän veljen lesken kanssa, joka oli häntä parikymmentä vuotta vanhempi. Aiemmissakin kirjoissa on ollut vastaavanlaisia kohtauksia, joissa kai kuvataan elämän sattumanvaraisuutta yllättävien intiimisuhteiden avulla. Kaipa kertojamiesten avoin avuttomuus jotenkin vetoaa näihin fiktiivisiin naisiin. Minusta tämä intiimisuhde oli tarpeeton tässä tarinassa ja hyppäsi häiritsevästi silmille.
Luostarielämän kuvaaminen on aidon tuntuista. Onko Haahtelalla itsellään siitä kokemusta? - Yksinkertainen elämä tuo onnellisuuden ja paljastaa elämän tarkoituksen. Näinkö se on?
Opin myös uusia sanoja: kelja, skiitta ja trapesa. Se oli positiivista. Sanojen merkityksen voi halutessaan tarkistaa näistä linkeistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kelja
https://www.ortodoksi.net/index.php/Skiitta
https://www.ortodoksi.net/index.php/Trapesa
Hengittämisen taito on hyvä ja elegantti kirja, mutta entisenlaista euforiaa ei tämän lukukokemuksen myötä syntynyt. Ehkä se ei johtunut kirjasta, vaan lukijasta. Tähdet eivät nyt kerta kaikkiaan olleet oikeassa asennossa.
Aiemmat Haahtela-postaukseni löytyvät tästä linkistä:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Joel+Haahtela
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti