J.K. Rowlingin Harry Potter -sarjan kuuntelemiseen meni paljon tunteja ja viikkoja. Kaikki muu lukeminen jäi. Kirjapino ehti kyllä kasvaa samalla, mutta yhteenkään luettavaan kirjaan en pystynyt koskemaan, ennen kuin saisin Potterit loppuun. Kuuntelin kuin noiduttuna.
Rowling on luonut aivan uudenlaisen rinnakkaismaailman, jossa tapahtumat kaikessa erikoisuudessaankin ovat kiehtovia ja jollakin tavalla uskottavia. Henkilöhahmoja on paljon, ja he ovat moniulotteisia. Sekä hyvät että pahat voivat pahoittaa mielensä, toimia henkilökohtaisista tai traumaattisista syistä, kehittyä ja vaihtaa myös puolta. Inhimillisyytensä vuoksi heihin kiintyy, loppua kohden jopa Kalkarokseen. Tietyt jästit ovat kuitenkin niin yksiulotteisia, ettei heihin todellakaan voi kiintyä, mutta heidän tehtävänsä on toimia kiinnostavimpien henkilöiden vastaparina.
Luin kaikki Potterit niiden ilmestyttyä yhdessä lasten kanssa ja ahmin jotain tarinaa myöhään aamuyöhön asti, vaikka aamulla piti lähteä töihin. Välillä lukemista piti vuorottaa, kun kaikki halusivat lukea yhtä aikaa. Lapset lukivat itse ja luin heille myös ääneen.
Nyt valitsin lukemisen sijasta kuuntelemisen tekstin lukijan, Vesa Vierikon vuoksi. Ja todellakin sain, mitä hain! Näyttelijä ja Teatterikoulun näyttelijäntyön professori (2002 -2012) Vierikko elävöittää mestarillisesti henkilöhahmoja ja tunnelmia. Luennassa ei ole mitään epäuskottavaa, niin kuin joidenkin vähemmän ammattilaisten luennassa voi olla, joskus jopa niin häiritsevästi, että kuuntelemisen haluaa keskeyttää.
Intensiivinen tarina veti edelleen, 23 vuoden jälkeenkin, minua, keski-ikäistä kuuntelijaa. Aikuisuus ja elämänkokemus auttoivat ymmärtämään syvästi hyvän ja pahan taistelua historian ja todellisuuden näkökulmasta, ja taitava lukeminen synnytti paljon ajatuksia ja mielikuvia. Tietyissä loppupuolen tapahtumissa oli selvästi kuultavissa erään toiseen maailmansotaan liittyvän pedon puheen rytmi ja painotukset. Olimme Vierikon kanssa ilmeisesti ajatelleet samoin. Uskomatonta, kun sen oivalsi!
Nautin suunnattomasti Jaana Kaparin (Jaana Kapari-Jatan) ainutlaatuisesta suomennoksesta, ja kuunneltuna kirjan kieli oikein iskeytyi tajuntaan. Oli kuin olisi taikasauvalla aivoihin pistetty. Lumoavaa suomen kieltä ja kekseliäitä uudissanoja! Suomessa on totuttu puhumaan Mikael Agricolasta, Elias Lönnrotista ja Aleksis Kivestä suomen kielen kehittäjinä. Nykypäivänä jokainen suomen kielellä kirjoittava kirjailija on kielen kehittäjä. Kiitos heille kaikille arvokkaasta työstä. Iso kiitos kuuluu myös kaikille suomentajille, nyt erityisesti Jaana Kaparille. Seuraavaksi kirjaksi aionkin lukea Jaana Kapari-Jatan Pollomuhku ja Posityyhtynen -kirjan, jossa hän kuvaa kirjasarjan suomennosprosessia.
Aiemmin Harry Potter -kirjat luettuani olin ärsyyntynyt kirjan viimeisen osan lopusta. Ajattelin silloin, että se pilasi koko sarjan. Nyt ymmärrän, että kyllä sillä kuitenkin on tarkoin harkittu tehtävänsä hurjan jännityksen liennyttäjänä sekä normaalielämän turvan ja toiveikkuuden tuojana.
Parikymmentä vuotta sitten kirjasarjaa lukiessani ymmärsin pahan yhtymäkohdat todelliseen pahuuteen. Nyt historian tapahtumat ja nykymaailman tila vielä vahvistivat ymmärrystä. Harry Potterit eivät todellakaan ole "vain lastenkirjoja".
Kirjasarja on luettava tai kuunneltava ehdottomasti ilmestymisjärjestyksessä:
Harry Potter ja viisasten kivi
Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Harry Potter ja Azkabanin vanki
Harry Potter ja liekehtivä pikari
Harry Potter ja Feeniksin kilta
Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Harry Potter ja kuoleman varjelukset
Alkuperäisten suomennettujen versioiden kannen kuvitti Mika Launis. Hänenkin kädenjälkensä teoksissa on ainutlaatuinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti