16.2.2018

Ulla Appelsin: Lapsuus lahkon vankina - Leevi K. Laitisen tarina

Ulla Appelsinin nimeen olen törmännyt aiemmin Titanicin tuntematon lapsi -kirjan yhteydessä. Erikoinen nimi jäi mieleen. Tiesin hänen olevan toimittaja, ja pikku googlettelun perusteella jäljitin hänet Ilta-Sanomien päätoimittajaksi.

Lapsuus lahkon vankina -  Leevi K. Laitisen tarinan aiheena on
Leevi K. Laitisen lapsuus uskonnollisen lahkonkartanolaisuuden, lapsisaarnaajana sekä hänen myöhempi elämänsä. Sana vanki kuvailee Leevin tilannetta hyvin. Pakkokeinot, pieksämiset ja muut mielivaltaiset rangaistukset olivat hänelle jokapäiväistä elämää 4-vuotiaasta lähtien.

Suomessa kartanolaisuus oli voimissaan  1920 - 1950-luvulla. Lahkon johtohahmo oli Alma Kartano, ja kakkosjohtajana oli  Tilda Reunanen, joka oli ns. horrossaarnaaja. Pieneen lähipiiriin kuului myös muutama muu. Ydin oli kuitenkin hyvin suppea, ja kaikkia asioita ei paljastettu edes lahkon jäsenille, saati ulkopuolisille. Valta oli tiukasti keskitetty kahden vanhapiikajohtajan käsiin. Molemmat olivat todennäköisesti mielisairaita ja pedofiilejä.

Leevi K. Laitinen oli lahjakas ja älykäs lapsi, joka oppi lukemaan jo 4-vuotiaana. Alma Kartano erotti hänet vanhemmistaan ja otti hänet kasvatettavakseen, koska "vanhemmat opettavat lapsia vain huoruuteen". Leevin vanhemmat kääntyivät kartanolaisuuteen ja osallistuivat myös itse lapsen pieksämiseen ja muuhun sadistiseen toimintaan, eivätkä uskoneet muita kuin kartanolaisia, jotka "todistivat" kartanolaisten kynsissä olevien lasten huoruudesta ja muista valheellisista teoista. Lapset eivät edes ymmärtäneet, mistä heitä syytettiin.

Leevi K. Laitinen karkasi 18-vuotiaana sisarensa kanssa Alma Kartanon hoteista. Pieksämiset saivat riittää. Haave vapaudesta kantoi, vaikka piti uskaltaa hypätä tyhjän päälle. Hyvät ihmiset antoivat vaatteita, asunnon ja auttoivat työnhaussa. Leevin elämänhalu oli kiihkeä, ja hän halusi saada laajasti kokemuksia elämästä, jonka oli vankeutensa aikana menettänyt. Lapsuuden kauhukokemusten jälkeen loppuelämästä tuli kuitenkin onnellinen ja vauras.

Leevi K. Laitisen tarina on kauhistuttava, ja kirjoittajan empatia on voimakkaasti läsnä, Teksti ei ole pelkästään haastattelujen referointia, vaan se on paikoitellen sentimentaalista, eikä kovin objektiivista. Lähteinä on käytetty Laitisen itsensä, sukulaisten ja kartanolaisuudesta irrottautuneiden  todistajien haastatteluja, kirjeitä ja sanomalehtiartikkeleita. Lähdemateriaalista johtuen asiat myös toistuvat paikoin häiritsevästi.

Nykypäivänä kartanolaisuus on hävinnyt, sillä vain muutama vanha lahkolainen lienee enää elossa.
 - Onneksi! Kristinuskoon kuuluvista asioista siinä kyllä puhuttiin, mutta kyllä kartanolaisuus edusti mielestäni yksiselitteisesti vain pahuuutta.

Ihmismieli on kummallinen. Miksi joku saa ihmiset valtaansa? Millaisia ominaisuuksia lahkon johtajalla on? Miksi jotkut tulevat aivopestyiksi ja antautuvat lahkon valtaan?  Miten vanhemmat voivat osallistua lapsensa hakkaamiseen ja sadistiseen nöyryyttämiseen?  Miksi jotkut ovat vahvoja ja selviytyvät? 

Seuraavana odottelee Hannu Lauerman Usko, toivo ja huijaus. -Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin. Ehkä Lauerman asiantuntijuus tuo vastauksia kysymyksiin.

Kartanolaisuudesta  kerrotaan myös aiemmin lukemassani kirjassa: Terho Miettinen ja Raija Pelli: Harhaanjohtajat vahvassa uskossa

Leevi K. Laitisesta ja kartanolaisuudesta saa lisätietoa esimerkiksi seuraavasta linkistä:
https://yle.fi/uutiset/3-8994726

Matleena Sopanen on 2014 valmistuneessa pro gradu -tutkielmassaan tutkinut kartanolaisuutta: LOPUNAJAN VALITUT – koheesion rakentuminen kartanolaisuudessa. 

Mielenkiintoinen tutkimus avautuu linkistä PDF-tiedostona

http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95175/GRADU_1397116498b.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Lukupöydällä odottaa myös Ben Kallandin Vien sinut kotiin, joka ymmärtääkseni käsittelee samaa teemaa, mutta eri näkökulmasta. Nyt on tämmöisen tutkiskelun aika.