Marko Hautala: Kuokkamummo - tyylipuhdasta modernia kauhua

Sanotaan, että joskus on hyvä astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. No, nyt olen astunut. Kauhukirjallisuus ei ole minun lajityyppini, mutta olen muutaman kerran tutustunut siihen. Modernin kauhun kirjoittajana Marko Hautalan nimi kannattaa painaa mieleen, ellei häntä vielä tunne. Olen esitellyt Hautalan toimittaman kokoelman Valkoiset varpaat aiemmassa postauksessani. Siinäkin Marko Hautalan oma teksti nousi mielestäni yli muiden.

Kuokkamummo edustaa modernia kauhukirjallisuutta tyylipuhtaasti. Kauhu ei ole hautausmaita, linnoja ja kummittelevia hahmoja. Se hiipii keskelle arkipäivää, tunkeutuu elämään yllättävästi eikä jätä ketään rauhaan.

Miljöönä on Suvikylä ennen ja nyt, Bondorffien autio huvila ja Patterinniemen kerrostalot. Nuoruudessa koetut kauhut eivät jätä rauhaan,  ja aikuisenakin paikka aiheuttaa monille ahdistunutta pelkoa. Kirjan aikakerrokset ulottuvat 1990-luvulta tähän päivään, teini-iästä aikuisuuteen.

Henkilöt vaihtelevat ajasta ja näkökulmasta toiseen. Kirja kertoo usean henkilön veret seisauttavista kauhukokemuksista. Yhdistävänä tekijänä on Suvikylä ja kuokkamummon tarina. Se aloittaa koko kirjan. Kannattaa jatkaa, vaikka alkutarina tuntuisi ylitsepääsemättömältä. "Jos kyse on vain leikistä tai kaupunkilegendasta, miksi ihmisiä katoaa jäljettömiin?" kysyy takakansiteksti. Keitä ovat "ne"? Kuka on uistinta heittelevä mies? Mitä on saaren alla?

Marko Hautalan kieli on sujuvaa, kuvailevaa ja kauhukuvissa niin kauhistuttavaa, että erityisherkälle kuvat jäävät elämään mieleen. Pelko on kuvattu todella hyvin, moniaistisesti. Siihen on helppo samaistua.

Tässä esimerkkinä pari kielellistä namupalaa muusta kuin kauhukuvastosta:

"Koko ihmiskunta ja osa sademetsien liskoista pysähtyi hetkeksi nauramaan."

"Muuten oli mahtavan hiljaista ja tuntui siltä kuin maailma olisi mennyt pois päältä ja he saisivat tehdä, mitä ikinä haluaisivat."

Nuoret haluavat jostakin syystä lukea kauhukirjallisuutta, mutta tämä ei ole nuorten lukijoiden kirja, vaan se on kehittyneiden lukijoiden kirja. Eri aikatasot, henkilöt ja kokemukset ymmärtää vasta, kun todellakin osaa lukea kirjallisuutta ja vaikkapa täyttää mielessään tekstin aukkoja.

Vähäisen tutustumismatkani jälkeen tuntuu kyllä siltä, että minulle, erityisen herkälle, sopii paremmin perinteinen kauhukirjallisuus, tyylikäs goottilainen kauhu, joka ei mene niin pahasti ihon alle. Esim. Bram Stockerin Draculan vieras -kokoelman kertomukset sekä Anne Helttusen toimittama Majatalo ja muita kauhutarinoita ovat tarpeeksi kesyjä, mutta myös jotenkin tyylikkäitä. Kauhu on minusta mukavampaa kohdata vähän kauempana kuin "omilla huudeilla" ja nykyajassa. Annan silti täydet pisteet Marko Hautalalle. Onko hän Suomen King?



.