Miika Nousiaisen Juurihoito ei sattunut, eikä koskettanut

 

 

Miika Nousiaisen Juurihoito on ollut paljon esillä lehdissä,  ja siitä on myös keskusteltu Facebookin kirjallisuusryhmässä. Sitä piti jonottaa pitkään kirjastosta. Kirjasta on tehty näytelmä, jota esitetään parhaillaan Kansallisteatterissa http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/juurihoito/  

Ilmassa oli siis paljon positiivisia odotuksia aloittaessani lukemisen. Jotenkin kaikki kirjan ympärillä ollut pöhinä ja itse kirjan anti eivät silti oikein kohdanneet.

Juurihoidossa kaksi toisilleen tuntematonta miestä kohtaa hammaslääkärin vastaanotolla. Toinen on hammaslääkäri ja toinen on potilas. Yhteistä heille on sama sukunimi. Pekka potilas ja Esko hammaslääkäri osoittautuvat veljeksiksi, saman isän lapsiksi, ja tunnusomaisesti heidän hampaistaan puuttuvat viitoset.

Veljekset päättävät lähteä etsimään isäänsä. Syntyy seikkailu, jossa maisemat, maat ja maanosat vaihtuvat, läppä lentää, ihmiset tutustuvat toisiinsa, ja heistä paljastuu hienoja puolia. Isää ei löydy, mutta sisarpuolia löytyy ympäri maapalloa: Ruotsista, Thaimaasta, Australiasta. Matkailu avartaa, varsinkin omituisen ja työlleen omistautuneen Eskon maailmaa.

 

Kirja on letkeästi kirjoitettu "Road movie", jossa on käytetty kivaa kirjoitustekniikkaa, mm. Eskon ja Pekan peiliajatuksissa. Kertojina ovat vuorotellen Esko ja Pekka. Heidän ajatuspuheessaan on kuultavissa myös Nousiaisen omaa kirjailijanääntä ja yhteiskuntakritiikkiä Suomesta, Ruotsista ja Thaimaasta, sekä Australiasta. Välillä se on turhan paasaavaa.

 

Juurihoito on kevyt ja "ihan kiva", kivuton. Ehkä lukijoita halutaan kuitenkin herätellä kepeästi vakavampiin ajatuksiin: "Kaikille on tilaa" ja "Lopulta me olemme kaikki samanlaisia."  

 

Kirja on hyvin markkinoitu. Kirjailijan hekottelut tv-ohjelmissa edistävät kirjailijan tunnettavuutta ja siten ehkä kirjan lainaamista ja myyntiäkin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Miika_Nousiainen

Näin kai nykyisin on toimittava.

 

Mitä enemmän lukee, sitä enemmän kirjoilta vaatii ja sitä tarkemmaksi tulee esimerkiksi uskottavuutta haittaavien yksityiskohtien löytämisessä. Harmillisia pikku virheitä löytyy mm. veljesten bungalowi-nukkumisessa, Arvo-enon australiansuomessa sekä Suomen [!] puhumisessa, (isolla kirjoitettuna siis). Tuliko julkaisemisessa kiire vai oliko vain kustannustoimittaja huolimaton? Ihmetyttää myös, että kirnuvaaralaiset isän geenit ovat näkyvissä myös aboriginaalisisaruksessa: Täytyy olla todellakin vahvat geenit!

 

Miika Nousiaisen aiemmista kirjoista olen lukenut Vadelmavenepakolaisen ja nähnyt sen myös elokuvana. Pidin molemmista. Maaninkavaaraa ja Metsäjättiä en ole lukenut, mutta ehkä voin lukea ne joskus lomalla. Kepeitä kirjoja kepeisiin olosuhteisiin!