Satu Rämön Rakel on neljäs osa Hildur-sarjaa. Tällä kertaa keskiössä on Hildurin äidin elämä Hildurin lapsuuden aikoihin. Kirja antaa taustatietoja isän ja äidin auto-onnettomuudelle ja isän aggressiiviselle käytökselle, jotka ovat jättäneet jälkensä Hilduriin. Tällä hetkellä Rakel on sarjan päätösosa. Toivon niin, sillä nyt keskeisten henkilöiden elämät on käsitelty omissa osissaan. Kirjassa myös viitataan joihinkin aiemmissa osissa esiin tulleisiin asioihin. Lisäosat tuntuisivat jo ylimääräisiltä.
Keskeisiä rikoksia, joita poliisit nyt selvittävät, on mökkimurtojen sarja, varkaudet ja kuolemantapaus vanhainkodissa sekä risteilyalukselta tulevan verisen miehen tapaus. Myös vanhojen luurankojen löytyminen aiheuttaa päänvaivaa. Neulovan suomalaispoliisin, Jaakobin, kielitaito on kehittynyt niin paljon, että hän voi opiskella ja toimia kielitaitonsa puolesta tasavertaisena poliisina Hildurin ja Beatan rinnalla.
Luin kirjan E-kirjana BookBeat-palvelussa, ja lukeminen eteni nopeasti. Vaikka tarina kulkee, huomioni kiinnittyi joihinkin asioihin, joista en niin pitänyt. Kieli on parempaa kuin aiemmissa osissa, mutta tässäkin osassa on tarkalle lukijalle huomiota kiinnittäviä kohtia, esimerkiksi "[Jaakob] alkoi lapata vettä kiukaalle." Oikea verbi on kai kuitenkin lappaa. Muitakin kömmähdyksiä on.
Kielen tasolla huomioni kiinnittyi myös turhaan selittelyyn ja alleviivaamiseen, kun lukija varmaan on asian tekstiyhteydestä jo ymmärtänyt. Näin oli vaikkapa trollien selittämisessä tai joidenkin poliisitöiden kuvailussa. Joidenkin eleiden kuvaaminen on mielestäni myös turhan yksityiskohtaista, koska ne eivät tuo lisäarvoa sisältöön tai paljasta jotakin erityistä henkilöhahmosta. Tällainen on esimerkiksi: ..."pyyhkäisi toisella kädellä vasenta korvaansa..."
Kaikkia ideoituja juonen rönsyjä ei ehkä välttämättä olisi tarvinnut tarinaan kirjoittaa. Jaakobin vanhempien tekstiviestit ja yllätysvierailu Islantiin Jaakobin työpaikalle on yksi hyvä esimerkki tästä. Minua ei kerta kaikkiaan jaksaneet kiinnostaa Jaakobin lapsuuden asiat ja mummola Äkäslompolossa. Ne tuntuivat päälle liimatuilta. Hildurin pikasuhde lappilaisen poromiehen kanssa olisi voinut jäädä vain Jaakob-osaan, joka on mielestäni koko sarjan heikoin.
Mietin myös joidenkin henkilöhahmojen merkitystä tarinassa. Yksikätinen sairaanhoitaja ihmetyttää. Miksi hän ei voinut käyttää toista kättään? Voiko sairaanhoitajana edes työskennellä vain yhden toimivan käden kanssa? Olisiko Jaakobin Matias-pojan henkilöhahmon voinut kuvailla vain kerronnan tasolla, niin että hän on olemassa ja kärsii sopeutumisvaikeuksista, mutta tarkemmin persoonaa ei olisi lähdetty luomaan?
Satu Rämö on osannut taitavasti markkinoida kirjasarjansa. Siitä täytyy antaa pisteitä, mutta valitettavasti jatkuva ja ylilyövä monikanavainen esilläolo on alkanut kääntyä myös itseään vastaan. Ainakin minä koen näin. Koko sarjan luettuani voin sanoa, että osilla ja koko sarjalla on omat ansionsa. Heitän ehkä bensaa liekkeihin toteamalla, että ehkä kirjojen suosio onkin seurausta taitavasta markkinoinnista, ei niinkään kirjojen ylittämättömästä hyvyydestä.
Alla olevasta linkistä avautuu muut postaukseni Hildur-sarjasta. Ensimmäisenä avautuu tosin Rämön Islantilainen kodinonni.
