Olen kyllä ollut kiinnostunut Britannian kuninkaallisista, mutta Prinssi Harryn Varamies-kirjaan (2023) suhtauduin aluksi varautuneesti. Mediasta saamani käsityksen mukaan pelkäsin lukevani pelkkää katkeruutta ja vihamielisyyttä. Olin väärässä. Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu ja koskettavan aito. Prinssi Harryn oma ääni kuuluu. (Haamukirjoittajasta ei ole mainintaa.)
Etuliepeen mukaan "Prinssi Harry kertoo nyt ensimmäistä kertaa ja järkähtämättömän rehellisesti koko oman tarinansa. Varamies on poikkeuksellinen kirja täynnä oivalluksia, paljastuksia, itsetutkiskelua ja vaikeuksien kautta saavutettua viisautta rakkauden voimasta, joka voittaa surun."
12-vuotiaalle Harrylle äidin, prinsessa Dianan, kuolema oli shokki, joka aiheutti pitkäkestoisen trauman monine vakavine seurauksineen. Tunne-elämä vaurioitui, koulunkäynti ei sujunut, ja aikuisiällä mukaan tuli paniikkikohtauksia, alkoholia ja huumeita. Ehkä kummankin prinssin osalta trauman purku jäi tekemättä, ehkä he eivät saaneet tarvittavaa kriisiapua kaikenlaisten kuninkaallisten velvollisuuksien ja isän, tuolloin kruunuprinssi Charlesin, muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Charlesin avautuminen asiasta eräällä päivällisellä on hyvin koskettavaa: "Kaipa se on minun vikani. Minun olisi pitänyt järjestää sinulle vuosia sitten tarvitsemaasi apua."
Julkisuuden henkilöistä lukiessa asioihin sekoittuvat koko ajan median kautta tulleet mielikuvat ja kuvamuistot sekä niiden aiheuttamat omat reaktiot ja tunteet. On mielenkiintoista todeta, että muistaa tuon ja tuon asian, tuon kuvan ja tuon kohun. Vielä mielenkiintoisempaa on saada tietoa asioista ne omakohtaisesti kokeneen henkilön näkökulmasta. "Ahaa, noinko se oli? Vai niin..." On virkistävää saada uusia näkökulmia ja ravistella omia käsityksiään.
Britannian kuninkaallisten kruununperimysjärjestys tuntuu epäinhimilliseltä: yksi lapsista on kaikki, toinen ei mitään. Muita kuningashuoneita en ole niinkään seurannut, joten en tiedä, onko se yleismaailmallista, vai erityisesti brittien toimintatapa. Hovin virkamiesten vallankäyttö on myös kummallista, ja se tuntuu myös epäoikeudenmukaiselta. On peliä ja on on nappuloita. On pikkutarkkoja sääntöjä, joilla nappuloita siirrellään tai heitetään nappulat pelistä ulos.
Prinssi Harryn Varamiehen ehdoton ansio on mielestäni sen aitoudessa. Puhutaan isästä, äidistä, Willystä, mummista ja ukista ihmisinä, ei instituutioina. Kuningas Charles kuvataan isänä vilpittömäksi, myötätuntoiseksi, välittäväksi ja viisaaksi. Hän tuntuu panostaneen isyyteensä omista puutteistaan ja kasvuolosuhteistaan huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi. Hänet on kasvatettu jäykkään tunneilmaisuun ja fyysiseen koskemattomuuteen, mutta tekee kuitenkin parhaansa, ja ainakin Harry tuntuu arvostavan sitä.
On surullista, että prinssiveljesten läheiset välit katkesivat, tiet erkanivat ja prinssi Harry perheineen jätti hovin ja kotimaansa. Syyt erkaantumiseen saattavat olla pieniä, jopa turhia tai pikkumaisia. "Kilpailu, kateus, ristiriitaiset pyrkimykset - ne myrkyttivät ilmapiiriä." Sensaatiolehdistön ja paparazzien toiminta on kuvottavaa, ja prinssi Harryn tapauksessa myös yksi merkittävävistä syistä kotimaan jättämiseen.
Ehkä molempien prinssien olisi pitänyt saada ohjeistusta ja tukea tunnetyöskentelyyn. Ehkä oikea-aikainen henkinen tuki ja terapia olisivat voineet yhdistää heidät, eikä erottaa. Tavallisten ihmistenkin läheiset voivat toimia sokeasti, tulkintojen varassa ja saada aikaan elämänikäisen tyhjiön, kun ihmissuhteet katkeavat mitättömien syiden vuoksi. Prinssi Harry on kulkenut vaikean tien, mutta Varamiehen antaman kuvan mukaan hän on nyt kokemustensa ja menneisyytensä kanssa tasapainossa ja voi elää perheensä kanssa omannäköistään elämää.
591-sivuisen kirjan suomennos on totetutettu kolmen suomentajan voimin. Jälki on tasaista, eikä tyylieroja ole. Koska olen tarkka lukija, haukankatseeni löysi kuitenkin pienen käännöskömmähdyksen. "Kun eräs norfolkilainen ystäväni sanoi, että hänen musta labradorinnoutajansa oli saanut poikueen, ja tarjosi minulle ihastuttavaa, meripihkasilmäistä naaraskoiraa, en voinut kieltäytyä." (s. 478) - Eivätköhän koirat (ja muut nisäkkäät) kuitenkin saa pentueita ja linnut poikueita?
Voin kuitenkin päästä yli tästä käännöskukkasesta ja todeta, että Varamies oli oikein mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa, koska siniveristen veri taitaa olla yhtä punaista kuin muidenkin ihmisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti