Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka, suomentanut Jouko Vanhanen

Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka on viides osa Melchior-sarjasta. Nyt, kun olen päässyt kakkosesta tähän asti järjestyksessä, lukaisen pikaisesti ykkösen ja sen jälkeen kuutososan ehkäpä uudelleen. Kyllä minulla sitten varmaan on kronologinen kokonaiskäsitys tapahtumista.

Apteekkari Melchior suree kuollutta vaimoaan ja ryypiskelee. Apteekki on päässyt huonoon kuntoon, eikä taloudenhoitajaa ole. Poika Melchior on apteekkarin kisällinä ulkomailla ja tytär luostarissa, puutarhurina ja parantajana. Poika nousee aktiiviseksi toimijaksi, mutta tyttärellä ei ole tässä kirjassa aktiivista roolia. Hänet mainitaan vain isän ajatuksissa.

Yllättäen dominikaaniluostarista löytyy vanha, keskeneräiseksi jäänyt Tallinnan kronikka, johon on kirjattu erilaisia asioita Tallinnan historiasta; faktoja, mutta myös epävirallisempia asioita. Siihen on kirjattu myös eräs salaisuus, joka ei saa tulla julki.  Juonen kehittely tuntuu aluksi verkkaiselta: puhutaan kronikasta ja valmistaudutaan Pyhän Ruumiin kulkueeseen ja esittämään Jeesukseen kärsimysnäytelmää.

Verkkaisuus loppuu, kun huomataan, että äsken löytynyt (ja pian uudelleen katoava) kronikka onkin syynä murhiin,  joita alkaa tulla tiuhaan tahtiin. Samaan aikaan lyhytkasvuinen ja epämuodostunut Carstine-neito tietää kohta kuolevansa ja jopa odottaa sitä. Hän elää Pyhän Johanneksen vaivaistalossa ja hoitaa spitaalisia hunnutettuna, niin, ettei hänen kasvojaan voi nähdä. Carstine tuntee kronikassa olevan kauhean salaisuuden ja tietää, miksi hänen kuolemansa on väistämätön ja väilttämätön. Apteekkari Melchior herää masentuneesta horroksestaan ja alkaa selvitellä murhia. Hän saa myös innokkaan apulaisen, älykkään Bertha-rouvan, joka myös on hiljattain menettänyt puolisonsa.

Positiivisia asioita tässä kirjassa oli mm.:

- Murhaaja paljastuu vasta lopussa ja on täysin yllättävä henkilö.

- Spitaalitaudin tarkka kuvaus on kauhistuttavaa, mutta todenmukaista.

- Wakenstedin suvusta tulee mielenkiintoista lisätietoa

- Kuudennessa osassa enemmänkin esillä olevasta Lewenhartin veljeskunnasta tulee esille mielenkiintoista pohjatietoa.

- Rakkaus on vahvaa: nuorten ihmisten nopeasti syttyvää, uskollisten ulkoiset puutteet unohtavaa tai vanhempien ihmisten vähitellen kypsyvää. 

- Nyt tiedän, miten Hopi päätyi Melchiorin apteekkikoiraksi.

- Sain taas toimia salapoliisina ja aavistin tietyn oikean vastauksen.

Puutteita olivat mielestäni seuraavat:

 -Kirjoitus- tai käännösvirheitä oli näkyvissä: maanantai-aamuna, vana (pitäisi olla: vanha), käsi (pitäisi olla: käski) ja kauniinpi. Ei niitä paljon ollut, mutta haukankatseiselle lukijalle pienikin määrä on häirisevää.

- Toinen merkittävä puute on, että samannimiset isä ja poika sekoittuivat, koska heistä ei käytetä mitään epiteettiä, kuten esimerkiksi "nuori Melchior" tai "apteekkari Melchior". Vaikka nimet suvussa on perinteisesti samoja isällä ja pojalla,  ja ammattikin kulkee suvussa, epiteetit helpottaisivat lukijaa ymmärtämään, kummasta on kyse. Esimerkiksi s. 128 puhutaan isä Melchiorista, ja s. 129 yllättäen ja varoittamatta aletaankin puhua poika Melchiorista. Rinnakkaisilla sivuilla olevat Melchiorit menevät hetkiseksi lukijalla sekaisin, vaikka tekstiyhteydestä sitten pääseekin selvyyteen, kummasta puhutaan.

Apteekkari, isä-Melchior,  liitetään kirjan lopussa myös suuremman salaisuuden vartijaksi, jonka tunnusmerkiksi hän saa painavan sinettisormuksen. Jos kirjan viimeiset tapahtumat jäävät epäselviksi, voi selvyyttä ehkä  saada tutustumalla Temppeliherrain ritarikuntaan, esimerkiksi Wikipedian avulla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Temppeliherrain_ritarikunta

Tässä linkki aikaisempiin sarjan postauksiini:

https://kirjakirjokansi.blogspot.com/search?q=Indrek+Hargla

P.S. Kirjan alaotsikko puuttuu tästäkin kirjasta.