9.6.2017

Panu Rajala: Virvatuli - Eino Leinon elämä

Eino Leinosta on kirjoitettu paljon, monta elämäkertaakin, mm. L.Onervan Eino Leino - runoilija ja ihminen, Pentti Saarikosken Eino Leino, legenda jo eläessään sekä Hannu Mäkelän Nalle ja Moppe - Eino Leinon ja L.Onervan elämä.

Minun Leino-tutkailuni eteni aiemmassa postauksessa esittelemieni proosatekstien ja Helkavirsien kautta Panu Rajalan Virvatuli- Eino Leinon elämä -elämäkertaan. Tokihan olen tiennyt Leinosta yhtä ja toista, mutta innostuin vielä Rajalan kirjan perään lukemaan Mäkelän Nallen ja Mopenkin. L.Onervan  elämäkertaa en ole lukenut, mutta sekin saa ehkä joskus vuoronsa.

Oli mukavaa perehtyä Eino Leinon elämään kunnolla. Olihan hän Suomen merkittävimpiä runoilijoita ja erittäin tuottelias kirjailija ja monipuolinen kulttuuripersoona, joka toimi Suomen itsenäistymisen taustavaikuttajana Venäjän sortovaltaa vastaan. Hän ajoi itsenäistymisen asiaa käyttäen kaikkia kirjallisuuden lajityyppejä, vaikka kaikki teokset eivät olekaan kestäneet aikaa.

Eino Leino oli huippulahjakas ja oppi kielet vain silmäilemällä niitä nopeasti ja lukemalla kaunokirjallisuutta alkukielellä. Niinpä hän jo lyseossa käänsi Vergiliuksen, Ovidiuksen ja Horatiuksen runoja - huvikseen. Helkavirret hän kirjoitti kahdessa kuukaudessa, mutta oli toki kypsytellyt niitä pitempään. Kuva Leinosta Helkavirsien kirjoittamisen jälkeen onkin näkemisen arvoinen: kaikkensa antanut mies tukka pystyssä ja pöllähtäneenä.

Pentti Saarikoski oli myöhemmin samanlainen kielinero, ja hänen elämässään on monia yhtymäkohtia Eino Leinon elämänpolun kanssa. Kumpikin heistä oli huippulahjakkaita, työnarkomaaneja, alkoholisteja, ja he solmivat monia avioliittoja. Molemmat kuolivat varhain, Leino 47-vuotiaana, ja Saarikoski 45-vuotiaana. Molemmille oli yhteistä myös suurenmoisen lahjakkuuden vastapuolena täydellinen kyvyttömyys huolehtia itsestään. Leino oli epähygieeninen, ja joskus reissuiltaan tullessaan suorastaan täinen. Ystävien oli pakotettava hänet kylpyyn, pestävä ja silitettävä hänen vaatteensa ja puettava mies taas edustuskuntoon. Naiset toimivat huoltajina ja äitihahmoina, jotka mahdollistavat yhä pahenevan alkoholismin. Oliko Leino mies vailla diagnoosia aikana, jolloin ADHD:tä tai Aspergeriä ei tunnettu?

Rajala esittelee laajasti Eino Leinon tuotantoa. Leinon sanomalehtipakinat ovat Rajalan mukaan aikansa lapsia. Ne eivät kovin helposti avaudu nykylukijoille: "Täytyy tuntea ajan poliittiset virtaukset ja vivahteet ennen kuin tämäntapaiset Teemun pakinat vihjailevassa ironiassaan avautuvat."  Minäkin yritin lukea pakinoita, joita löytyi kirjahyllystäni, mutta luovutin. Rajalalta sain ikään kuin professorin luvan tähän. Minulle oli uutta tietoa Leinon pelaama hauska roolipeli: Toinen hänen nimimerkeistään, Mikko Vilkastus, haukkui Uuden Suomettaren hävyttömiä hyökkäyksiä Eino Leinon teatteriarvosteluja vastaan.

Eino Leinon näytelmät eivät nekään olleet Rajalan mukaan erityisen onnistuneita, ja ne ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Ehkä uskallan kuitenkin kurkistaa niihinkin. Löytyyhän sellainenkin kokoelmanide kirjahyllystäni, samoin kuin Orja-romaanit, joista Rajala kirjoittaa pitkästi.

Romaanien osalta Panu Rajala toteaa, että nekään eivät aina avaudu myöhemmän ajan lukijoille. Suomen silloinen poliittinen tilanne (Venäjän sortotoimet, suomalaisuuden vastaiskut, toiveet itsenäisyydestä jne.) tekevät romaaneista ajankuvia, joissa ihmiset ovat karikatyyrejä ja ihmiskuvaus on toissijaista. Rajala kritisoi romaanien perusteettomia juoniratkaisuja suorasanaisesti: "Juonten sepittäjänä Leino on toivoton sohlaaja.. - Varsinaisia kauniita ja rohkeita mallia 1913."

Kaikki eivät ehkä pidä Panu Rajalan tavasta kirjoittaa näin suorasanaista tekstiä ja kirjoittaa itsensä mukaan tekstiin kommentoimalla faktoja. Minua se ei häirinnyt. Itsekin hieman ihmettelin aiemmassa postauksessani proosatekstejä. Ne kantoivat kyllä vähän aikaa, mutta hajosivat paikoitellen oudosti. Luin kuitenkin kiinnostuneena Rajalan analyysit lukemistani romaaneista Mesikämmen, Musti sekä Ahven ja kultakalat. Kun oli tarttumapintaa, Rajalan teksti avasi omia ajatuksiani, joita en ensin oikein saanut puetuksi sanoiksi.

Eino Leinon runojen arvoa Rajala ei tietenkään kiistä.

Virvatulessa käydään perinpohjin läpi Leinon rakkaudet ja ihastumiset. Ensimmäinen vaimo oli Freya Schoultz, huikea seurapiirikaunotar. Hän synnytti Leinolle tyttären, joka jäi ainoaksi lapseksi. Toisena on elämänkumppani runoilija L.Onerva, jonka kanssa Leino seurusteli jo naimisissa ollessaan. Leino ihastui myös Anni Swaniin ja rakastui näyttelijätär Ida Aalbergiin, joka oli kaksikymmentä vuotta Leinoa vanhempi. Toinen vihitty vaimo oli Aino Kajanus, säveltäjä Robert Kajanuksen tytär. Tämä avioliitto kesti vuoden. Aino Kallaksen kanssa Leinolla oli kielletty rakkaussuhde, kolmiodraama taaskin, josta kumpikin kirjoitti oman kirjansa: Aino Kallas Sudenmorsiamen ja Eino Leino symbolisen romaanin Ahven ja kultakalat. Aino Thauvon-Suits toimi Leinon huoltajana ja holhoojana Viron matkalla. Leinon kolmas vihitty vaimo oli Hanna Laitinen. Jotain Leinon erityispersoonasta kertoo, että hän näki kahvilla kaksi sisarusta. Hän aikoi kosia tummaa, mutta kun hän ei kosinnan hetkellä ollutkaan paikalla, Leino kosi vaaleaa heikkolahjaista ja heikkohermoista Hannaa. Avioliitto kesti pari päivää, ja viikon kuluttua Leino lähti omille teilleen. Hanna Laitinen päätyi mielisairaalaan. Lisäksi oli monia yksipuolisia rakkauksia, kuten esimerkiksi lepokodin johtaja neiti Maukonen, joka kuvan perusteella oli mieltynyt melkoisesti paitsi Leinoon myös alkoholiin. Minulle uutta tietoa oli myös Leinon tuttavuus Hella Wuolijoen kanssa, mutta se selittyy sillä, että Hellan mies Sulo Wuolijoki oli Leinon remukaveri.

Olen tiennyt Aino Kallaksen ja Eino Leinon kielletystä rakkaustarinasta, mutta uutta tietoa oli se, että Kallaksella oli useita suhteita ja romansseja avioliittonsa aikana, ja tähän hänen miehensä oli tyytyminen. Uutta tietoa oli myös se, että Kallas nimenomaan oli suhteen aloitteellinen osapuoli. Rajalan mukaan suhde ei fyysisesti yltänyt suudelmia ja halailua pidemmälle, mutta henkisesti se oli Aino Kallakselle kaikki: "Olen oikeastaan saanut elämältä kaiken, minkä olen toivonut, saadessani Eino Leinon."

Luultavasti kaikki naiset tarvitsevat syttyäkseen ja rakastaakseen juurikin vahvan henkisen kohtaamisen. Tässä Leino kyllä oli mestari. Lisäksi hän osasi helkytellä runoilla ja kirjeillään naisen sielua, mutta oliko hän seksuaaliselta suuntautumiseltaan sittenkään aivan "perushetero"? Miksi mikään suhde ei kestänyt? Miksi Leino menetti nopeasti mielenkiinnon vaimoonsa tai kulloiseenkin ihastukseensa? Rajalan mukaan Leino oli runorakastaja. Rajala kirjoittaa: "Shakki ja kirjat olivat hänen intohimonsa, ei niinkään rakastelu. Kun vaimo ja tytär oli hankittu, ne saattoi jättää oman onnensa ohjaukseen. ... Freya huomasi pian olevansa naimisissa työnarkomaanin ja alkoholistin kanssa." Sama toistui kaikissa suhteissa.

Saarikoskenkin mukaan "Leino tarvitsi naista tehdäkseen kirjoja, ei tehdäkseen lapsia." Aino Kallas pohti: "Tein sinusta runoilijan - olisinko jaksanut tehdä sinusta miehen?" Rajala vihjaa: "Leino, ikuisesti kahtia jakautunut..." - Miten niin? Mihin tässä viitataan? Rajala kuvaa Leinon Elämäni kuvakirjasta kertoessaan: "Melko vähän hän antaa itsestään, todellisista tunteistaan, taipumuksistaan, iloistaan ja pettymyksistään..." - Mihin taipumuksiin tässä viitataan? Onko alkoholismi tai syfilis syy siihen, että suhteet eivät onnistuneet, vai oliko sittenkin kyse "valtakunnan salaisuudesta" Leinon mahdollisesta aseksuaalisuudesta, vaikka sellaisella nimellä sitä tuskin tuolloin kutsuttiin?

(Aseksuaalisuus on seksuaalisen suuntautumisen muoto, jossa henkilö (aseksuaali) kokee hyvin vähän tai ei lainkaan seksuaalista vetovoimaa toisia henkilöitä kohtaan. Tästä huolimatta aseksuaalilla voi olla jopa voimakas sukuvietti. Hän voi kokea toisia henkilöitä kohtaan muunlaista vetovoimaa, esimerkiksi aistillista (halaamisen tms. kaipuu) tai romanttista vetovoimaa (rakkauden kaipuu). Vaikka aseksuaalilla ei ole seksuaalista kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen, hän voi olla silti kykenevä lisääntymään  https://fi.wikipedia.org/wiki/Aseksuaalisuus)

Kun lukee Panu Rajalan ja Hannu Mäkelän  kirjoittamat elämäkerrat peräkkäin, tulee Leinon erityisyys tässäkin toistuvasti esille. Mäkelä kirjoittaa: [tytöt vaativat Leinoa todistamaan miehuutensa] "ja kun siitä ei mitään tullut, niin hän sai heiltä tuomion: 'Et sie Ruotsin mushikka osaa 'ljuubia' Nämä rakkauden kaksi puolta kulkivat sittemmin  läpi koko Leinon elämän. Juuri kuten Onervallakin."

Löysikö Eino Leino siis L.Onervassa nimenomaan seksuaalisuuden kannalta ymmärtävän kumppanin, joka omien taipumustensa vuoksi saattoi ainoana hyväksyä Leinon kaikkine taipumuksineen? Mäkelä lainaa Nallessa ja Mopessa Onervan omaa tekstiä: "Tovereihin oli minulla useinkin omituinen taikavoima.Väliin kun esim. tunnilla katsoin vierustoveriani, saatoin hänet tärisemään ja intohimoisella äänellä sanomaan 'minä rakastan sinua' tai 'elä katso minuun noin'. Useat olivat minuun rakastuneita kuin poikaan."  
  
No, eihän tällä tietenkään ole mitään merkitystä; ei ollut silloin, eikä ole nytkään. Rajalan mukaan Leinon ja L.Onervan lähisuhde Roomassa kuitenkin epäonnistui, mutta jonkinlainen rakkaus, ystävyys ja työtoveruus säilyi läpi elämän. L. Onerva oli aina uskollinen Moppe, joka tarpeen mukaan hoivasi, jakoi ajatukset  ja (Mäkelän yhteiselämäkerran mukaan) myös päihde-elämän.

Henkilökohtaisten asioiden lisäksi Rajala tarjoaa mielenkiintoisia  historiallisia näkökulmia ja taustatietoa, esim. Juhani Ahon ja Eino Leinon oleskelusta punaisten valtaamassa Helsingissä. Molemmat kirjailijat toivottivat saksalaiset jääkärit tervetulleiksi auttamaan Suomea vapaustaistelussa, joka on tässä tapauksessa heidän kannaltaan ainoa oikea termi. Leino oli syvästi pettynyt punaisiin: hänen mielestään he syyllistyivät pitkään valmistellun ja odotetun tuoreen itsenäisyyden pilaamiseen. Tutustuminen Eino Leinon elämään antaa tietoa historiasta ja sopii siksi hyvin myös Suomi 100 -teemaan.

Panu Rajalan Virvatulta on helppo lukea, ja elämäkerrasta sain myös uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Olen luullut, että Leinolla oli selkärankareuma, mutta Rajalan mukaan hänellä olikin selkäydintauti, joka johtui syfiliksestä, jota Freyakin kävi ulkomailla hoidattamassa.

Viihdyin hyvin Panu Rajalan elämäkertateoksen seurassa. Kirjan 563 sivua (+ viitteet ja lähteet) sai kevyesti loppuun. Siinä oli asiaa, perinpohjaista paneutumista aiheeseen, uutta historiallista tietoa ja sopivasti myös hieman viihteellisyyttä (juoruja) Leinon yksityiselämästä. Kaikki eivät ehkä tätä näkökulmaa sulata, mutta minusta oli mielenkiintoista, että kansakunnan kaapin päällä oleva patsas otetaan alas, puhalletaan sen päältä pölyt pois ja tutustutaan ihmiseen, ei vain ylistettyyn runoilijaan. Runoilijana ja Suomen itsenäisyyden puolestapuhujana Eino Leinon vaikutusta ei kukaan voi siltikään kiistää, vaikka näkökulma olisikin hieman toisenlainen.

Suomi 100 -teemaan sopii myös Rajalan kirjoittama Naisten mies ja aatteiden - elämäkertateos Juhani AhostaMika Waltarista kertovan teoksen Unio Mystica - Mika Waltarin elämä ja teokset olenkin jo lukenut. Odottamassa on myös Silja Vuorikurun Aino Kallas - Maailman sydämessä. Mielenkiintoisia lukuhetkiä on siis luvassa jatkossakin. 
Lähetä kommentti