Välillä lukemisessa on hauska tehdä aikahyppyjä, jotka vain arvokas kirjastolaitos mahdollistaa. Tällaisen aikahypyn tarjosi Pekka Tiilikaisen Radiomatkoja maailmalla vuodelta 1957. Sain kirjan luettavaksi Raahen kaupunginkirjaston varastosta. Tällaisia aarteita ei saa äänikirjapalveluista, eikä kirjastolaitosta muutenkaan korvaa mikään.
Pekka Tiilikainen (1911 - 1976) oli uimari, esiintyjä ja Yleisradion pitkäaikainen urheiluselostaja, lempinimeltään ”Sinivalkoinen ääni” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Tiilikainen. Luettu 19.6.2024). Muistan itsekin kuulleeni hänen mieleenpainuvaa, maalailevaa selostustaan lapsuudenkodissa, jossa usein kuunneltiin radiota. Silloin elettiin 1960-1970-lukua. Huomiota kiinnitti jo silloin, että tietoa tuli muustakin kuin vain itse tapahtumasta, jota selostettiin. Mielenkiinto kirjaa kohtaan syntyi juuri Tiilikaisen kielellisen ilmaisun vuoksi, ja kirja kyllä vastasi sen puolesta odotuksia.
Koska kirja on painettu 1957, on monet kirjassa mainitut henkilöt outoja, mutta juuri lapsuuden ja varhaisnuoruuden radio-ohjelmien ansiosta (ja myöhemmin televisiosta) löytyi myös tuttuja nimiä, kuten Kauko Käyhkö, Carl-Erik Creutz, Tauno Palo ja Hannes Häyrynen. Myös Metsäradiota kotona kuunneltiin, ja sen myötä juuri Kauko Käyhkön laulut tulivat tutuiksi.
Pekka Tiilikainen yhdistetään helposti urheiluselostuksiin, mutta hänen selostusuransa on paljon laajempi. Kirjassa tulee esille sota-ajan tiedonvälitys ja viihdetoimitus sekä jälleenrakennusajan mielenkiintoiset ohjelmat eri puolilta Suomea. Tiilikainen selostaa mm. silakanpyyntiä, purjelaivan hautajaisia sekä Karjalan kannaksen evakkoperheen asettumista Suomeen pienviljelijäksi. Perheen elämää seurattiin useamman kerran. Tiilikainen on ollut monessa mukana, ja hänen positiivisen utelias luonteensa on sopinut erinomaisesti radiotyöhön. Elämänkokemusta on karttunut monelta eri alalta.
Radiomatkoja maailmalla -kirjassa keskeisessä roolissa on Tiilikaisen ja Yleisradion ruotsinkielisen toimituksen Enzio Sevo'nin maailmanympärimatka Melbournen olympialaisiin 1956. Matka kesti yhdeksän viikkoa, ja sen aikana kaksikko tutustui 20 maahan ja teki radioselostuksia pysähdyspaikoista. Näitä on edelleen kuultavissa Yle Areenan Elävästä arkistosta haulla Pekan matkassa maailman ympäri. Esittelyjakso löytyy nimellä Vieraalla maalla radioarkiston matkassa: Maailman toisella puolen Arkistonäytteitä Pekka Tiilikaisen maailmanympärimatkalta v. 1956 https://areena.yle.fi/podcastit/1-2357597.
Painetussa kirjassa on harmillisesti painovirheitä niin, että monia aukeamia on jäänyt tyhjäksi. Jokin mielenkiintoinen asia jää sen vuoksi pahasti kesken.
Tiilikainen pyrkii kuvaamaan näkemiään maita ja ihmisten tapoja neutraalisti, mutta paikoitellen, varsinkin "itämailla" asenne on hieman epäluuloinen, ehkä myös ahdasmielinen ja stereotyyppinen. Matkustaminen kaukaisiin maihin ei vielä ollut tavallista. Tuossa historiallisessa kontekstissa se on kuitenkin ymmärrettävää. Tuona aikana on ehkä ollut tavallista puhua muhammettilaisista, neekereistä, väriveljistä ja roduista, vaikka nykyisin ilmauksia pidetään epäasiallisina ja rasistisina.
Pekka Tiilikaisen Radiomatkoja maailmalla oli erittäin mielenkiintoinen lukukokemus ja aikahyppy 1950-luvun lopun maailmaan. Lisäksi se kertoo radion ylivoimaisesta merkityksestä tiedonvälittäjänä ja viihteen tuottajana ennen televisiota ja Internettiä. Radion valtakauden suurena ansiona on toimitetut ohjelmat, joissa toimittaja tai selostaja on perehtynyt aiheeseen, tehnyt muistiinpanot ja jäsennellyt asian ja käyttänyt hyvää, sujuvaa suomen kieltä selkeästi artikuloiden.
Tällaisia ohjelmia on edelleen (Taivaan kiitos!), mutta nykyään on paljon myös täysin ala-arvoisia "ohjelmia", joissa "juontaja" keksii aiheita omasta päästään ja kehottaa kuuntelijoita soittamaan studioon ja "keskustelemaan" vaikkapa alakoulussa sattuneista hävettävistä asioista tai päivän sukkien valinnasta. Tätä tyhjänpäiväistä pölötystä en voi sietää.
Lopuksi vielä Pekka Tiilikaisen näkemys radioselostajan työstä:
"Radioselostajan tehtävä on sen laatuinen, että siinä ei saa hyvää aikaan ellei ole innostunut aiheeseensa. Se taas merkitsee, että jokaiseen tehtävään ja siihen liittyviin ilmiöihin on eräällä tavalla rakastuttava. Tämä auttaa ja helpottaa tehtävän onnistumista, mutta ei ole saavutuksen ehdoton takuu. Radioselostuksessa on niin monta erillistä haaraa, että parhaankin suunnittelun ja valmistelutyön jälkeen voi epäonnistua. Yleisenä sääntönä voidaan kuitenkin pitää, että raskailla synnytystuskilla päädytään varmempaan ja syvällisempään työnsuoritukseen kuin luottamalla pelkkään hetkelliseen inspiraatioon." (s. 252 - 253)
